Nyt kun on taas alkanut kesä ja parhaat kiipeilykelit, niin aloin miettimään luottamusta ja sen merkitystä, niin rakkaassa harrastuksessani kiipeilyssä kuin elämässä yleensäkin. Huomasin kevään ensimmäisinä ulkokiipeilypäivinä, että putoaminen taas pelotti, ja niinpä tämän blogin aiheeksi valikoitui luontaisesti turvallisuus.
Aina kun halutaan oppia uutta niin kalliolla kuin elämässä yleensäkin, se johtaa välillä väistämättä putoamisiin. Kun putoat, on sinun pystyttävä luottamaan siihen, että putoat turvallisesti. Kiivetessäsi sinun pitää siis luottaa sekä varmistajaasi, että itse tekemiisi varmistuksiin. Aivan samalla tavalla lapsen pitää pystyä luottamaan siihen, että vanhempi varmistaa hänet, kun hän kiipeilee elämän haasteissa. Et voi vanhempana pitää liikaa kiinni, koska silloin lapsi ei opi kiipeämän ylemmäs. Lapsen pitää kuitenkin uskoa siihen, että aikuinen ottaa kiinni silloin kun pudotaan. Aikuisen tehtävänä on toki myös huolehtia, että lapsi menee vain niille reiteille, joista hän voi pudota turvallisesti.
Keväällä kiipeillessäni huomaan, että pelko meinaa vallata alaa, vaikka järki sanoisi kuinka, että olen aivan turvassa. Kun on pudonnut muutaman kerran, sitä alkaa taas uskomaan, että tässähän ollaan turvassa eikä putoaminen haittaa. Samoin kuin kiipeilyssä, lapsen sisäinen turvallisuus kehittyy turvallisten putoamisten kautta. Kun lapsi oppii, että vanhemmat pitävät hänet mielessä sekä auttavat hankalissa tilanteissa ja tunteissa, hän saa kokemuksen siitä, että hän on turvassa. Pikkuhiljaa tämä turvallisuuden kokemus rakentuu sisäiseksi malliksi, jossa aikuista ei tarvita enää konkreettisesti lohduttamaan ja auttamaan lasta jokaisessa tilanteessa, koska lapsi osaa kokea turvallisuutta itsekin.
Näitä putoamisia elämässä ovat ne arjen pikku tilanteet, joista tulee lapselle vaikeita tunteita. Pienellä lapsella se, että on nälkä, jano, kylmä tai se että vanhempi vain katoaa näkyvistä. Vähän isommilla lapsilla se voi olla pipi tai harmitus kun ei saanutkaan mennä kaverille. Nuoren putoamiset taas saattavat olla hieman erilaisia. Näissä kaikissa tilanteissa aikuisen tulee varmistaa lapsen turvallinen putoaminen, mihin oleellisia keinoja ovat ainakin seuraavat. 1. Rajaa tarvittaessa lasta, niin että hänen reittinsä ei ole taitotasoon nähden liian vaarallinen, liian vaikea se saa kyllä olla. 2. Varmista, että lapsi on turvassa fyysisesti putouksen jälkeen 3. Kestä lapsen harmitus ja ilmaise ymmärtäväsi tunnetta. Sinua harmittaa, mutta se ei haittaa kestetään tämä tunne yhdessä. Näin autat lasta olemaan turvassa ja oppimaan, että tunteet ja epäonnistumiset eivät ole vaarallisia.
On kiipeilyn ja lapsen varmistamisessa toki myös eroja. Oleellisin lienee se, että lapsen varmistamisessa saa ja pitääkin joskus epäonnistua. Se on vain inhimillistä ja tilanteen voi aina mennä korjaamaan jälkikäteen, kertomalla, että on pahoillaan omasta toiminnastaan. Mutta jos joku näistä edellisen kappaleen kolmesta osa-alueesta puuttuu jatkuvasi, lapsi ei opi kokemaan olevansa turvassa ja alkaa kokemaan turvattomuutta. Turvattomuutta ja pelkoa kokiessamme alamme reagoimaan uhan kautta, jolloin kehon puolustusmekanismit menevät päälle. Kun pelkään kiivetessä, en pysty enää miettimään ratkaisuja, vaan alan miettimään kaikkia mahdollisia epäonnistumisen mahdollisuuksia ja todennäköisesti putoan. Samoin käy lapselle, joka ei voi kokea olevansa turvassa. Myös hänen puolustusmekanisminsa menevät päälle ja arki ja elämän perusasiat muuttuvat vaikeaksi. Kun taas varmistus on kunnossa, niin elämässä voi putoilla hyvällä mielellä ja nautiskellen.
Antakaa siis lastenne kiipeillä elämän kallioilla ja opettakaa heille, että olette varmistamassa turvallisen putoamisen. Näin lapsenne uskaltaa yrittää, eikä pelkää putoamista sinä päivänä, kun he kiipeävät pesästä, ettekä te olekaan enää varmistamassa, muuten kuin lastenne sisäisissä mielen rakenteissa. Niissä te onneksi kuljette aina mukana.
Hyviä elämän yhteisiä kiipeilyjä!
-Tero
Kirjoittaja on intohimoinen kiipeilijä, neljän ihanan lapsen isä ja perhepsykoterapeutti, jonka erityisosaamista ovat kehitykselliset traumat ja neuropsykiatriset oireyhtymät.