Sosiaalipalveluiden kenttä myllerryksessä – mitä tämä tarkoittaa meille ja asiakkaillemme?

Sosiaalipalveluiden kenttä on murroksessa, ja yksityiset palveluntuottajat elävät poikkeuksellisen epävarmassa ajassa. Elämän Huoltamo ei jää paikoilleen – vaan kehittää palveluitaan, etsii ratkaisuja ja pysyy asiakkaidensa tukena. Tässä blogissa vastaava ohjaajamme Joonas Haapakoski avaa alan nykytilaa, nostaa esiin henkilöstön näkemyksiä ja jakaa toivon pilkahduksia vaikeidenkin aikojen keskellä.
Perhetyö kotikäynnillä: äiti kahden pojan kanssa olohuoneessa keskustelemassa työntekijän kanssa. Kuvituskuva.

Kuvituskuva: Perhetyö kotikäynnillä.

Viime aikojen poliittiset päätökset ja yhteiskunnalliset muutokset näkyvät yhä selvemmin kotiin vietävissä sosiaalipalveluissa – erityisesti yksityisten palveluntuottajien arjessa. Elämän Huoltamo ei ole yksin tämän tilanteen keskellä. Meidän lisäksemme moni muukin alan yritys kamppailee palveluiden jatkuvuuden, osaavan henkilöstön saatavuuden ja ammattitaidon säilyttämisen kanssa. Joissain tapauksissa kyse on jopa yrityksen olemassaolosta.

”Joissain tapauksissa kyse on jopa yrityksen olemassaolosta.”

Valitettavasti osa toimijoista on jo joutunut luopumaan. Jotkut ovat siirtyneet kokonaan toisille toimialoille, toiset ovat lopettaneet toimintansa kokonaan. Tämä kehitys on paitsi surullinen myös huolestuttava – erityisesti lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta. Kun palveluntarjoajien määrä vähenee, vaarana on, että apua tarvitsevat jäävät ilman tukea tai joutuvat odottamaan sitä kohtuuttoman pitkään.


Hyvinvointialueiden taloustilanne vaikuttaa kotiin vietäviin sosiaalipalveluihin

Tyhjä sairaalasänky ja sairaanhoitaja käytävällä – kuva liittyy hyvinvointialueiden alijäämään terveydenhuollossa.

Hyvinvointialueet tekivät viime vuonna yhteensä lähes 1,2 miljardia euroa alijäämää. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA/ Sote-alueet tekivät hurjat tappiot – vain yksi pääsi plussalle 31.1.2025 Iltalehti.fi

Näin vuonna 2025 kotiin vietävien sosiaalipalveluiden poliittinen tilanne onkin hyvin vahvasti sidoksissa hyvinvointialueiden taloudellisiin tilanteisiin ja valtakunnalliseen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen. Hyvinvointialueiden talouspaineet ovat merkittäviä – moni alue kamppailee huomattavien alijäämien kanssa, ja lain mukaan nämä alijäämät on katettava vuoteen 2026 mennessä. Tämä on monelle alueelle valtava haaste. Alijäämien kattaminen onkin johtanut tiukkoihin säästötoimiin, jotka vaikuttavat suoraan kotiin vietäviin palveluihin ja ulkoisiin ostopalveluihin.


Kehittämisen aika – mitä me teemme toisin?

Elämän Huoltamon sosiaalipalvelujen johtaja Maija Kankaanmäki työn ääressä toimistolla.

Elämän Huoltamon Maija Kankaanmäki työn ääressä toimistolla.

Tästä haastavasta tilanteesta huolimatta me Elämän Huoltamolla katsomme vahvasti tulevaisuuteen. Kehitämme jatkuvasti omia palveluitamme ja pyrimme pysymään muuttuvassa maailmantilanteessa mukana – tai jopa askeleen edellä. Uskallankin sanoa, että olemme ottaneet etumatkaa erityisesti verkkopalveluidemme osalta, ja haluan nostaa niistä esiin pari esimerkkiä.


Nepsy Perhe PLUS – valmennusta verkossa, joustavasti

Nepsy Perhe PLUS-verkkovalmennus toimii kätevästi puhelimella.

Kuvituskuva: Nepsy Perhe PLUS-verkkovalmennus toimii kätevästi puhelimella. Erilaiset oppijat ja kiireinen arki. Voit kuunnella materiaalit.

Nepsy Perhe PLUS -verkkovalmennus on uudistettu loppuvuodesta 2024 täysin uudenlaiseksi palveluksi. Valmennukseen voi nyt liittyä milloin tahansa – olemme luopuneet kiinteistä aloitusajankohdista, jotta osallistuminen olisi mahdollisimman joustavaa. Lisäksi olemme tehneet siitä entistä saavutettavamman hinnoittelemalla sen vain 99 euroon vuodessa.

👉 Tutustu valmennukseen tarkemmin


YAXAN – hyvinvoinnin tuki taskussasi

YAXAN infografi kuvaa sen ulottuvuuksia in Work, in Sport, in Life.

YAXANin osa-alueet kattavat koko elämän. Tekoälyn ja valmentajien osaamisen yhdistäminen tekee siitä ainutlaatuisen!

Toinen merkittävä kehitysaskel on sisaryhtiömme Toisintekijöiden kehittämä YAXAN-hyvinvoinnin tukipalvelu ja palvelualusta itsensä kehittämiseen, joka tarjoaa kokonaisvaltaista hyvinvoinnin ja kehittämisen tukea 24/7 – suoraan puhelimessasi. Uskomme, että tämä palvelu voi mullistaa hyvinvointipalveluiden kenttää tulevaisuudessa.

👉 Lue lisää YAXANista

”Olemme päässeet kokeilemaan YAXANia itse, ja nyt kesällä otamme mukaan myös muutamia asiakasperheitä pilottiin.”


Mikä motivoi meitä Elämän Huoltamolla?

Elämän Huoltamon työntekijöitä lounaalla Lahdessa kesällä 2024.

Elämän Huoltamon Janne Paljärvi, Maija Kankaanmäki, Kirsi Suviola ja Joonas Haapakoski (kirjoittaja) lounaalla Lahes (😉) kesällä 2024.

Jottei tämä blogi jäisi vain minun näkemyksieni varaan, olen tätä kirjoittaessani käynyt juttelemassa työntekijöidemme kanssa ja kysellyt heidän kuulumisiaan sekä sitä, mikä heidän työssään juuri nyt tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä.


Miksi työskentelemme sosiaalialalla?

Meille on ollut aina selvää, että haluamme työskennellä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Sosiaalialalla saamme mahdollisuuden kohdata ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja olla mukana tukemassa heitä haastavien vaiheiden yli.

”Se ei ole vain työtä, vaan tapa olla mukana rakentamassa parempaa arkea niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.”


Mikä työssämme on kaikkein parasta?

Elämän Huoltamon lapsiasiakas pitelee pehmolelua sylissään.

Kuvituskuva: Elämän Huoltamon lapsiasiakas pitelee pehmolelua sylissään.

Parasta työssämme on nähdä asiakkaiden pienetkin onnistumiset – ne hetket, jolloin arki alkaa sujua paremmin ja muutos näkyy konkreettisesti. On etuoikeus saada olla mukana tukemassa perheitä silloin, kun he alkavat voida paremmin ja löytävät omat voimavaransa.

“Asiakkaiden minä-pystyvyyden vahvistuminen on työn palkitsevimpia puolia.”


Mitkä asiat sosiaalialan tilanteessa tällä hetkellä mietityttävät?

Tällä hetkellä meitä huolettavat erityisesti taloudelliset leikkaukset. Ilman riittäviä resursseja emme pysty tarjoamaan asiakkaille tarvittavaa tukea – ja tämä näkyy suoraan ihmisten pahoinvoinnin lisääntymisenä.

“Pelkäämme, että tulevaisuudessa nämä säästöt tulevat yhteiskunnalle moninkertaisesti kalliimmiksi.”

Toinen huolenaiheemme on puhumattomuus. Liian usein vaietaan toiveista, hinnoittelusta ja siitä, millaista ammattitaitoa laadukas työ oikeasti vaatii.


Jos voisit muuttaa jotakin sosiaalialalla, mitä se olisi?

Ensimmäisenä toivoisimme lisää resursseja – erityisesti rahaa koko alalle. Tällä hetkellä toiminta on usein lyhytnäköistä, vaikka sosiaalialan työ vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja ennakoivaa otetta.

“Yksityiset palveluntuottajat nähdään liian usein menoerinä, vaikka he voisivat olla julkisen sektorin tärkeitä kumppaneita.”

Lisäksi kaipaisimme enemmän tilaa innovatiivisuudelle. Meillä on ideoita ja keinoja tukea suurempia asiakasryhmiä, mutta tällä hetkellä puuttuu selkeä taho, joka veisi näitä ajatuksia eteenpäin hyvinvointialueilla.


Miten työssäsi näkyy Elämän Huoltamolainen työtapa?

Elämän Huoltamon viiden K:n arvot näkyvät vahvasti jokapäiväisessä työssämme. Työmme painopisteenä ovat erityisesti nepsylapset, nuoret ja perheet sekä traumatisoituneet asiakkaat – juuri heihin keskitymme ja heidän tarpeensa ohjaavat toimintaamme.

“Työskentelemme joustavasti ja kekseliäästi – asiakas on aina työn keskiössä.”


Sosiaaliala on vaativa mutta merkityksellinen kenttä

Me Elämän Huoltamolla uskomme, että inhimillisyys, yhteistyö ja rohkeus kehittää uutta ovat avaimia parempaan tulevaisuuteen – niin asiakkaille kuin koko alalle.

Joonas Haapakoski, Elämän Huoltamo Oy. Vastaava ohjaaja

Kirjoittaja: Joonas Haapakoski, vastaava ohjaaja, Elämän Huoltamo Oy 

Olen työskennellyt nuoriso- ja sosiaalialalla pian 15 vuotta. Matkani on kulkenut nuorisotyöstä lastensuojelun sijaishuoltoon ja kotiin vietäviin palveluihin, niin sosiaalihuoltolain kuin lastensuojelulainkin puitteissa.

Viime vuosina olen toiminut myös esihenkilö-, kehittämis- ja johtotehtävissä. Tässä blogissa haluan nostaa esiin omia sekä tiimimme ajatuksia siitä, miksi teemme tätä työtä, mikä siinä on parasta – ja mitä toivoisimme sosiaalialalle tulevaisuudessa. 

Jaa tämä blogi

Scroll to Top